Viime päivien uutiset ikääntyneiden hoivasta ovat järkyttäviä. Turussa hoivakodissa tapahtunut kuolema ei kuitenkaan ole yksittäistapaus, vaan oire syvemmästä ongelmasta.
Väestön ikääntyminen ja hoivan tarpeen kasvu ovat olleet tiedossa jo pitkään. Siitä huolimatta hoivan resursseja on kiristetty ja henkilöstön kuormitusta lisätty.
Orpon hallitus on höllentänyt hoitajamitoitusta. Tämä näkyy arjessa kiireenä, vaihtuvana henkilöstönä ja tilanteina, joissa hoitoa ei pystytä toteuttamaan turvallisesti ja inhimillisesti. Kun käsiä ei ole riittävästi, hoivatyö muuttuu selviytymiseksi. Vastuu ei ole yksittäisillä hoitajilla, vaan päätöksissä, joilla hoivaa on järjestelmällisesti aliresursoitu.
Hoivakodeissa turvaudutaan joskus rajoitustoimenpiteisiin, kuten sitomiseen. Nämä ovat erittäin rajuja toimia, jotka rikkovat perusoikeuksia ja joihin pitäisi turvautua vain viimesijaisena keinona. Nykyään rajoittamiseen päädytään usein siksi, ettei henkilökunnan aika riitä vaihtoehtoisiin keinoihin, jos hoitaja on esimerkiksi yksin työvuorossa – mutta henkilöstön vähyys ei ole syy rajoitustoimiin.
Tällä hetkellä Suomesta puuttuu lainsäädäntö, joka sääntelisi ikääntyneiden rajoitustoimia ympärivuorokautisessa hoidossa. Tämä on vakava puute.
Samalla hoitajamitoituksen höllentäminen on peruttava. Riittävä henkilöstö on perusedellytys turvalliselle hoidolle ja inhimilliselle kohtaamiselle.
Ikääntyneillä on oikeus turvalliseen ja arvokkaaseen elämään. Kaikilla ihmisillä on oikeus siihen, että heidän perusoikeuksiaan kunnioitetaan myös silloin, kun he eivät enää itse pysty huolehtimaan itsestään.