Siirry suoraan sisältöön
Etusivu » Blog » Fennovoiman ydinvoimalahankkeesta tulee luopua

Fennovoiman ydinvoimalahankkeesta tulee luopua

Hanna Holopainen kuvassa

Teksti on 23.2.2022 julkaistu tiedote.

Ydinvoimalahankkeesta Pyhäjoen Hanhikiveen tulee luopua. Näin vaatii Vihreiden varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Hanna Holopainen.

Pyhäjoen Hanhikivelle rakentuvaksi suunnitellun ydinvoimalaitoksen toimittaa Venäjän valtion energiayhtiö Rosatom. Yhtiö vastaa käytännössä paitsi Venäjän ydinvoiman ja -voimaloiden tuotannosta myös ydinaseista.

– Ydinvoima tulee olemaan jatkossakin osa Suomen energiapalettia. Fennovoiman ydinvoimalahanke on kuitenkin monella tapaa ongelmallinen, eikä siihen sisältyviä riskejä voi ohittaa. Nuo riskit liittyvät turvallisuuteen, talouteen ja Suomen maineeseen maailmalla. Vihreät nostivat riskit esiin jo vuonna 2014. Jätimme tuolloin hallituksen, koska hanke runnottiin läpi Suomen turvallisuudesta piittaamatta ja hallitusohjelman vastaisesti, Holopainen muistuttaa.

Euroopan energiasektori on liikehtinyt voimakkaasti Venäjän aggressiivisten toimien seurauksena. Eilen Saksa ilmoitti jäädyttävänsä Venäjän ja Saksan välisen Nord Stream2-kaasuputkihankkeen.

– Myös meidän tulee vähentää energiariippuvuutta Venäjästä, valtiosta, joka loukkaa naapurimaidensa suvereniteettia. Nykyisessä tilanteessa Suomen velvollisuus on tehdä uusi tilannearvio ja irrottautua ydinvoimakumppanuudesta Rosatomin kanssa, Holopainen sanoo.

Vastaukset Venäjän aggressioille voivat olla Holopaisen mukaan vain konkreettisia toimenpiteitä. Julkilausumat tai pienimuotoiset pakotteet ovat osoittautuneet tehottomiksi.

– Energia on harvoja välineitä, joilla Venäjään voidaan vaikuttaa, sillä maa on riippuvainen energian myynnistä ja havittelee Hanhikivestä ydinvoimaloiden myynnille mallikappaletta. Emme saa antaa viestiä, että aggressiivisten toimien jälkeen kaikki jatkuu ennallaan, Holopainen sanoo.

– Suomi ei ole tässä tilanteessa ulkopuolinen ja EU:n kautta olemme liittoutunut maa. Olemme halunneet kumppanuutta ja yhteistyötä naapurimme Venäjän kanssa, mutta Venäjä on mennyt toimissaan koko ajan huonompaan suuntaan, Holopainen sanoo.