Eteläkarjalainen kansanedustaja Hanna Holopainen arvostelee rajusti Orpon hallituksen hyvinvointialueille kohdistamia toteuttamiskelvottomia säästövaatimuksia. Holopaisen oman hyvinvointialueen kohtaloksi on koitumassa lain rikkominen tavalla tai toisella.
Etelä-Karjalan hyvinvointialueen johtaja Sally Leskinen on todennut julkisuudessa, että hyvinvointialue ei tule pääsemään Orpon hallituksen asettamiin taloudellisiin tavoitteisiin ilman radikaaleja leikkauksia. Leikkaukset johtaisivat tilanteeseen, jossa kansalaisten perusoikeuksia sote-palveluiden osalta ei pystytä toteuttamaan. Vaihtoehtona on rikkoa lakia hyvinvointialueiden rahoituksesta.
– Me olemme Etelä-Karjalassa linjaamassa, että toteutamme talouden tasapainottamisen sekä alijäämien kattamiseen, mutta kahden vuoden viiveellä Orpon hallituksen vaatimaan aikatauluun verrattuna. Hallituksen vaatima aikataulu on kerta kaikkiaan kohtuuton. Etelä-Karjala on ollut pitkään edelläkävijä sote-palveluiden tuottamisesta koko maakunnan voimin, jo ennen sote-uudistusta. Jos edes luokan priimus ei pääse kokeesta läpi, on arvostelu liian tiukkaa, Holopainen kuvaa tilannetta.
– Hyvinvointialueiden kumulatiivisten alijäämien kattaminen vuoteen 2026 mennessä on liian lyhyt aika. Ei riitä, että saavutetaan tulojen ja menojen tasapaino, vaan hyvinvointialueen on tehtävä kumulatiivisten alijäämien verran plussaa, sanoo Holopainen.
Holopaisen mukaan hyvinvointialueille tulisi antaa lisäaikaa talouden sopeuttamiseen ja kumulatiivisten alijäämien kattamiseen.
– Tilanne on ajettu siihen pisteeseen, että hyvinvointialueiden viranhaltijoilla ja poliittisilla päättäjillä on huoli juridisesta vastuusta lakia rikkovan päätöksenteon edessä. Tosiasiassa valtioneuvosto ajaa tietoisesti hyvinvointialueita tätä tilannetta kohti. Vastuuta ei voi sysätä hyvinvointialueille – vastuu on viime kädessä pääministeri Orpon harteilla, eikä toivottomaan nurkkaan ajetuilla aluepäättäjillä, toteaa Holopainen.
Holopaisen mukaan Etelä-Karjalan hyvinvointialueen tilanne osoittaa, että Orpon hallituksen leikkauspolitiikka on kestämätöntä.
– Tällainen holtiton leikkaaminen sosiaali- ja terveyspalveluista on omiaan ajamaan palvelut kriisiin alueella kuin alueella. Kokoomus on valmis uhraamaan sosiaali- ja terveyspalvelut, jotta se pääsisi omiin talouspoliittisiin tavoitteisiinsa, Holopainen päättää.
TIEDOTE
24.10.2024