Etusivu » Blog » Jouni Vauhkonen aloittaa kansanedustaja Hanna Holopaisen poliittisena avustajana

Jouni Vauhkonen aloittaa kansanedustaja Hanna Holopaisen poliittisena avustajana

Jouni Vauhkonen aloittaa kansanedustaja Hanna Holopaisen poliittisena avustajana Jouni

Vauhkonen aloittaa syyskuun alkupuolella lappeenrantalaisen Kaakkois-Suomen vaalipiirin kansanedustaja Hanna Holopaisen (vihr.) poliittisena avustajana eduskunnassa. Vauhkonen toimii nykyisin sote-kuntayhtymä Essoten viestintäpäällikkönä Mikkelissä.

– Päivänpolitiikka on ollut kiinnostukseni kohteistani ykkösenä parinkymmenen vuoden ajan. Olen myös aina halunnut tehdä töitä eduskunnassa. Nyt elämäntilanteeni avasi mahdollisuuden tällaiseen vähän epätavalliseen downshiftaukseen ja päätin tarttua siihen. Lisäksi pääkaupunkiseudulla asuvia lapsia ja lastenlapsia olen nähnyt viime vuosina aivan liian vähän, Vauhkonen valottaa siirtymisensä taustoista.

Vauhkonen on aiemmin toiminut muun muassa toimittajana, politiikan tutkijana, MEP Tarja Cronbergin erityisavustajana Euroopan parlamentissa ja muissa päivänpolitiikan taustatehtävissä. Koulutukseltaan hän on yhteiskuntatieteiden tohtori.

– Jouni antoi minulle jo poliittisen urani alkupuolella hyviä neuvoja. Hänellä on vankka kokemus päivänpolitiikan taustatyöstä ja viestinnästä. Näistä molemmista on varmasti apua työssäni eduskunnassa, kertoo Holopainen avustajan valintaperusteista.

Holopainen on ensimmäisen kauden kansanedustaja ja eduskuntaryhmänsä vastaava muun muassa poliittisesti kuumia maahanmuuttoasioita käsittelevässä hallintovaliokunnassa. Hän on myös puolustusvaliokunnan jäsen. Holopainen on ehdolla Vihreiden varapuheenjohtajaksi. Tehtävään Holopaista ehdottivat Kotkan seudun vihreät ja Vihreä Miesliike ry. Holopainen ilmoitti suostumuksensa varapuheenjohtajaksi 14.8.

Lisätietoja
Hanna Holopainen kansanedustaja
hanna.holopainen@eduskunta.fi
044 571 3463