Puheenvuoro keskustelussa kansalaisaloitteesta Tyttöjen sukuelinten silpomisen kieltämisestä

Arvoisa puhemies! Tänään käyty keskustelu on ollut erittäin tärkeää, ja kiitos tämän kansalaisaloitteen tekijöille, että pääsimme käymään tätä keskustelua. Itse näen niin, että tässä salissa käyty keskustelu on tärkeää. Sitä seurataan laajalti, ja on myös tärkeää, että se keskustelu leviää myös muualle yhteiskuntaan tämän meidän aloittamamme keskustelun myötä, koska tässä asiassa ja tämän ilmiön kitkemiseksi tieto ja avoin keskustelu ovat erityisen tärkeitä. Meidän täytyy täältä lähettää selkeä viesti tyttöjen puolesta, niin että kenellekään ei jää epäselväksi, että suomalaisessa yhteiskunnassa ei hyväksytä silpomista. Kuten täällä on jo aiemmin todettu, niin kaikissa näissä puheenvuoroissa, jotka täällä on pidetty, tätä aihetta on pidetty todella tärkeänä. Vaikka silpominen on jo nykyisen rikoslainsäädännön perusteella kiellettyä ja rangaistavaa, niin koska meillä on hyvin tiedossa, että silti silpomista tapahtuu, on ihan selkeää, että tämä nykyinen järjestelmä ei toimi. THL:n arvion mukaan noin 600—3 000 Suomessa olevaa tyttöä on vaarassa joutua silvotuksi, ja tätä emme tietenkään voi hyväksyä. On aika selvää, että me olemme epäonnistuneet näitten tyttöjen suojelemisessa. Meillä on käytännössä velvollisuus juuri täällä selvittää kaikki ne keinot, joilla silpomista voidaan estää, on sitten kyse siitä, että tarvitaan kokonaan uusi erillinen lainsäädäntö sen estämiseksi, tai siitä, että otamme käyttöön kaikki ne keinot, jotka jo nykyisen lainsäädännön puitteissa voidaan tehdä ennaltaehkäistäksemme tätä ilmiötä. On aika hämmentävää, että Suomessa, jossa on edistyksellinen neuvolajärjestelmä ja hyvin edistyksellinen kouluterveydenhuolto ja ammattilaiset käytännössä kohtaavat vuosittain kaikki lapsiperheet ja Suomessa olevat lapset ja nuoret, tähän ilmiöön emme silti ole pystyneet puuttumaan. On aika hämmentävää, että Suomessa, joka on terveystiedon keräämisen ja tilastoiden mallimaa, meillä ei käytännössä ole aidosti tietoa siitä, kuinka moni tyttö täällä on joutunut silvotuksi. Vasta tänä vuonna on esimerkiksi kouluterveyskyselyyn lisätty kysymys silpomisesta. Onko ehkä niin, että emme ole halunneetkaan tietää? Onko ollut helpompi ummistaa silmät tältä tosiaan brutaalilta ilmiöltä? Se meidän täytyy tässä myöntää. Tarvitsemme lisää tietoa ja koulutusta ammattilaisille. Meidän täytyy varmistaa, että kaikki ammattilaiset tietävät tästä puheeksiottovelvollisuudesta ja ilmoitusvelvollisuudesta, joka heillä on jo tällä hetkellä. Neuvolassa ja varhaiskasvatuksessa työskentelevillä on todellakin velvollisuus ottaa tämä asia puheeksi aina, kun he kohtaavat siellä lapsiperheitä. Meidän täytyy tietysti pitää huolta siitä, että ammattilaisilla on riittävät resurssit, jotta heillä on myös aikaa tämän asian hoitamiseen. Siihen me kaikki voimme vaikuttaa muun muassa tämän syksyn budjettikäsittelyssä, jossa myös hallitus on hakemassa lisäresursointia näittenkin asioiden hoitamiseksi. Mutta kiitos tästä keskustelusta, ja tämä työ sitten jatkuu, ja samalla uskon, että tämän asian saamme Suomessakin hoidettua.