Siirry suoraan sisältöön
Etusivu » Blog » Suomi jää Euroopan kummajaismaaksi, jos se ei kiellä turkistarhausta 

Suomi jää Euroopan kummajaismaaksi, jos se ei kiellä turkistarhausta 

Kansanedustaja Hanna Holopaisen mielestä Suomella on nyt tuhannen taalan paikka lopettaa turkistarhaus. Epäeettinen ja kannattamaton ala syö suomalaisten veronmaksajien rahoja ja ylläpitää eläinten kaltoinkohtelua. “Turkistarhaus historiaan” kansalaisaloite luovutetaan tänään 9.9.2024 klo 14.15 eduskunnalle.

Turkistarhaus historiaan – Oikeudenmukainen siirtymä turkistarhattomaan Suomeen -niminen kansalaisaloite luovutetaan tänään 9.9.2024 eduskunnalle. Aloite keräsi yhteensä 102 600 kannatusilmoitusta kansalaisaloite.fi verkkopalvelussa. Suomi on yksi Euroopan harvoja maita, missä turkistarhaus on yhä sallittua.

“Haluan kiittää kansalaisaloitteen tekijöitä ja kaikkia allekirjoittajia. Kansalaisaloite turkistarhauksen lopettamiseksi keräsi eduskuntakäsittelyyn vaadittavat 50 000 allekirjoitusta vain yhden päivän aikana. Tämä kertoo suomalaisten vankasta halusta lopettaa turkistarhaus Suomessa. Kyselyjen mukaan enemmistö suomalaisista vastustaa turkistarhausta nykymuodossa. Toivon, että tämä kansan tahtotila kuullaan ja ymmärretään myös eduskunnassa,” sanoo kansanedustaja Hanna Holopainen.

“Suomi on jäänyt Euroopan kummajaismaaksi, jossa edelleen jatketaan kettujen ja minkkien epäinhimillistä häkkikasvatusta. Hiljattain tulleen uutisen mukaan Suomi aikoo hakea poikkeuslupaa minkin tarhaamiselle Suomessa. Samoin tehtiin vuonna 2018, jolloin Suomi neuvotteli itselleen EU:lta poikkeusluvan haitalliseksi vieraslajiksi listatun supikoiran tarhaamiselle,” kertoo Holopainen.

Holopaisen mukaan suunnan pitäisi olla päinvastainen. Ruotsin hallitus esimerkiksi tukee turkistarhauksen alasajoa. Ruotsin jäljellä olevat yhdeksän turkistarhaa suljetaan todennäköisesti tämän vuoden aikana valtion tukiohjelman avulla. 

“Turkistarhaus ei ole eettistä, kestävää eikä taloudellisesti kannattavaa. Alan kannattavuus on ollut jo pitkään laskussa. Turkistarhaus tulee joka tapauksessa jäämään historiaan, eikä ole reilua tarhaajiakaan kohtaan tekohengittää kannattamatonta alaa. Olisi korkea aika rakentaa turkistarhaajille kestävä polku siirtyä muihin elinkeinoihin, eläkkeelle ja kouluttautua uudelleen, jotta kukaan ei putoa tyhjän päälle,” päättää Holopainen. 

Holopainen on myös jättänyt lakialoitteen turkistarhauksen lopettamiseksi Suomessa. Lakialoitteen käsittely on kesken eduskunnassa.

Lisätiedot: 
Kansanedustaja Hanna Holopainen
hanna.holopainen@eduskunta.fi
+358445713463

TIEDOTE 9.9.2024