Me Eduskunnan puolustusvaliokunnan vihreät jäsenet otimme kantaa (28.6.2022) vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen rahoitukseen.
Vapaaehtoisessa maanpuolustuskoulutuksessa on eduskunnan puolustusvaliokunnan Vihreiden kansanedustajien mukaan vielä paljon kehitettävää. Reserviläisille suunnattu sotilaallisia valmiuksia palveleva koulutus (SOTVA) kuuluu valtiontuen piiriin, mutta esimerkiksi vapaaehtoinen varautumis- ja turvallisuuskoulutus (VARTU-toiminta) toteutetaan nykyisin osallistumismaksuilla ja muulla yksityisellä rahoituksella. Puolustusvaliokunnan Vihreät jäsenet Hanna Holopainen, Atte Harjanne ja varajäsen Mirka Soinikoski iloitsevat valiokunnan linjauksesta, jonka mukaan puolustusministeriön tulee nyt selvittää, millä edellytyksillä naisten varautumis- ja turvallisuuskoulutus voisi saada valtiontukea.
– Toivomme, että puolustusministeriö tarttuu nyt ripeästi toimeen. Kuluvan kevään aikana erityisesti naiset ovat aktivoituneet ja hakijamäärät naisille suunnattuun koulutukseen ovat moninkertaistuneet, eikä tarjonta ole pysynyt kysynnän perässä. VARTU-toiminnan valtiontuki mahdollistaa yhä useammalle naiselle maanpuolustuskoulutukseen osallistumisen ja on tärkeä askel kohti tasa-arvoisempaa maanpuolustusta, tähdentää kansanedustaja Hanna Holopainen.
Vihreät kansanedustajat näkevät myös muuttuneen turvallisuustilanteen edellyttävän vankempia tasa-arvoon tähtääviä toimia yleisestikin vapaaehtoisessa maanpuolustuksessa.
– Tarvitsemme kaikki saatavilla olevan resurssit maamme varautumisen ja turvallisuuden vahvistamiseksi. Vapaaehtoinen maanpuolustus on erittäin tärkeätä koko maan turvallisuudelle ja sitä toteutetaan hyvin kustannustehokkaasti. Olen erittäin tyytyväinen, että koko puolustusvaliokunta näki naisten vapaaehtoisen VARTU-toiminnan valtiontuen tärkeäksi, kiittelee kansanedustaja Atte Harjanne.
Puolustusvaliokunta pohti mietinnössään myös valtiontuen muuttamisen ajankohtaa lainsäädäntötyössä.
– Sopiva ajankohta päivittää tilanne olisi vapaaehtoista maanpuolustusta koskevan lainsäädännön kokonaistarkastelun yhteydessä. Toivon kokonaistarkastelun etenevän joutuisasti, sanoo kansanedustaja Mirka Soinikoski.
Puolustusvaliokunta linjasi (27.6.) naisten vapaaehtoisen valmius- ja varautumiskoulutuksen rahoituksesta käsitellessään esityksiä vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta annetun lain sekä ampuma-aselain 17 §:n muuttamisesta. Lakimuutosten tarkoituksena on muun muassa saada nykyistä laajemmin Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen ampuma-aseet käyttöön niissä tilanteissa, joissa Maanpuolustuskoulutusyhdistys järjestää ampumakoulutuksia osana julkista hallintotehtäväänsä.
Lue hallituksen esitys täältä ja puolustusvaliokunnan mietintö täältä.
Lisätietoja
Hanna Holopainen
044 571 3463
hanna.holopainen@eduskunta.fi
Atte Harjanne
040 591 5565
atte.harjanne@eduskunta.fi
Mirka Soinikoski
050 514 4722
mirka.soinikoski@eduskunta.fi