Siirry suoraan sisältöön

Lupausten lunastaminen

Olen viikonloppuna käynyt mielessäni läpi alkuvuoden tapahtumia. Venäjän brutaali hyökkäys Ukrainaan laittoi myös eduskunnan työkalenterin kokonaan uusiksi. Hyökkäys Ukrainaan oli samalla hyökkäys koko Eurooppaa vastaan. Ukrainalaiset taistelevat koko Euroopan vapauden puolesta. Venäjä on pysäytettävä tai koko Eurooppa on vaarassa. Eurooppa on kokoontunut ennennäkemättömällä tavalla yhteen… Lue lisää »Lupausten lunastaminen

Hanna Holopainen kuvassa

Vapaaehtoinen maanpuolustuskoulutus saatava laajemmin valtion tuen piiriin

Me Eduskunnan puolustusvaliokunnan vihreät jäsenet otimme kantaa (28.6.2022) vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen rahoitukseen. Vapaaehtoisessa maanpuolustuskoulutuksessa on eduskunnan puolustusvaliokunnan Vihreiden kansanedustajien mukaan vielä paljon kehitettävää. Reserviläisille suunnattu sotilaallisia valmiuksia palveleva koulutus (SOTVA) kuuluu valtiontuen piiriin, mutta esimerkiksi vapaaehtoinen varautumis- ja turvallisuuskoulutus (VARTU-toiminta) toteutetaan nykyisin osallistumismaksuilla ja muulla yksityisellä… Lue lisää »Vapaaehtoinen maanpuolustuskoulutus saatava laajemmin valtion tuen piiriin

Hanna Holopainen kuvassa

Paperittomien kertalaillistaminen kannatettavaa

Jätimme yhdessä vasemmistoliiton edustajien kanssa hallintovaliokunnassa (22.6.2022) eriävän mielipiteen ns. paperittomien tilanteesta. Yhdenvertaisuusvaltuutettu esitti heidän tilanteesta parantamiseksi kertalaillistamista kertomuksessaan eduskunnalle. Lue koko dokumentti täältä. Eduskunnan hallintovaliokunta antoi tänään lausunnon työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle yhdenvertaisuusvaltuutetun kertomuksesta eduskunnalle. Yhdenvertaisuusvaltuutettu ottaa kertomuksessaan kantaa muun muassa paperittomien asemaan. Valtuutettu katsoo,… Lue lisää »Paperittomien kertalaillistaminen kannatettavaa

Miltä näyttää asevelvollisuus 2030?

Ukrainassa käytävä sota on osoittanut, että sota koskettaa koko yhteiskuntaa. Siihen varautuu kuitenkin Suomessakin vain osa yhteiskunnasta. Voiko asevelvollisuus edetä tasa-arvoiseen suuntaan? Järjestin Atte Harjanteen ja yhteistyössä Yhteisvoimat-kansalaisaloitteen kanssa pienen paneelikeskustelun asevelvollisuuden tulevaisuudesta eduskunnan Pikkuparlamentin kansalaisinfossa 8.6.2022. Katso tilaisuuden tallenne täältä.

Poliittinen ohjelmamme tähtää turvallisuuden lisäämiseen

Vihreistä on tulossa hyvää vauhtia turvallisuuspuolue. Krista Mikkonen hoitaa sisäministerin ja Pekka Haavisto ulkoministerin tehtäviä näin vaikeina aikoina. Puoluekokouksessa Joensuussa 22.5.2022 hyväksytyssä poliittisessa ohjelmassa tehtiin monta hyvää turvallisuuteen liittyvää kirjausta. Tässä niistä joitakin: Lisätään poliisien, pelastajien ja hätäkeskuspäivystäjien määrää. Vahvistetaan lapsiin kohdistuvien rikosten torjuntaa verkossa.… Lue lisää »Poliittinen ohjelmamme tähtää turvallisuuden lisäämiseen

Hanna Holopainen kuvassa

Opiskelijoiden mielenterveyden hätätila tulee korjata pikaisesti

Kirjoitus on alun perin julkaistu Etelä-Saimaassa (23.5.2022) Opiskelijoiden on nykyisin vaikea päästä terveyspalveluihin. Tätä viestiä olen saanut opiskelijoilta ja heidän vanhemmiltaan ja lukenut lehtien palstoilta. Korona kuritti kohtuuttomasti erityisesti opiskelijoiden mielenterveyttä. Vaikka osa hyötyi etäopiskelusta, aivan liian moni jäi aivan liian yksin ja masentui. Tilanne… Lue lisää »Opiskelijoiden mielenterveyden hätätila tulee korjata pikaisesti

Hanna Holopainen kuvassa

Rajamaakunnat eivät saa jäädä pelkäksi puskuriksivyöhykkeeksi

Kirjoitus on julkaistu alun perin (22.5.2022) Kymen Sanomissa. Kaakkois- ja Itä-Suomen maakuntien elinkeinopoliittiset strategiat menivät uusiksi yhdessä yössä Venäjän hyökättyä Ukrainaan. On muodostunut välttämätön ja välitön tarve purkaa kaikki Venäjä-riippuvuussuhteet. Rajamaakunnissa tällä on mittavat vaikutukset kaikkeen logistiikkaverkoista ja energian tuonnista aina teollisuuteen, kulttuuriin, matkailuun, päivittäistavarakauppaan… Lue lisää »Rajamaakunnat eivät saa jäädä pelkäksi puskuriksivyöhykkeeksi

Eduskuntasali ja teksti: puheenvuoro

Puheenvuoro NATO-keskustelussa 16.5.

Valtioneuvosto on 15.5.2022 antanut eduskunnalle selonteon VNS 3/2022 vp Suomen liittymisestä Pohjois-Atlantin liittoon. Osallistuin keskusteluun oheisella puheenvuorolla eduskunnan lähetekeskustelussa 16.5. Arvoisa puhemies Vajaa 3 viikkoa sitten kansallisena veteraanipäivänä kotikaupungissani Lappeenrannassa paljastettiin Mannerheim-ristin ritari Tuomas Gerdtin muistomerkki. Muistomerkkinä on jykevä kivijärkäle, joka on aiemmin ollut panssarintorjuntaeste… Lue lisää »Puheenvuoro NATO-keskustelussa 16.5.

Hanna Holopainen kuvassa

Miten korvata Saimaan kanava?

Venäjän julma hyökkäys Ukrainaan asettaa meille kysymyksen: Miten korvaamme Saimaan kanavan kautta tapahtuvat kuljetukset? Kaikkiaan 43 kilometriä pitkän kanavan kautta liikkui viime vuonna rahtia 1 329 990 tonnia. Siitä tuontia oli 818 108 tonnia ja vientiä 511 882 tonnia. Kanavan kautta kulki pääasiassa metsä- ja kaivannaisteollisuuden raaka-aineita sekä tuotteita.… Lue lisää »Miten korvata Saimaan kanava?

Valmius ja varautuminen – mitä jokainen voi tehdä?

Järjestimme kansanedustajakollega Inka Hopsun kanssa tilaisuuden valmiudesta ja varautumisesta. Katso tilaisuus täältä. Kuinka voimme vahvistaa omaa ja kansakunnan valmiutta ja varautumista kriiseihin? Mitä tarkoittaa vapaaehtoinen kansalaispalvelu? Millaisia malleja kansalaispalvelusta on esitetty? Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk) avasi tilaisuuden ja kertoi ajankohtaisia terveisiä Puolustusministeriöstä. Tärkeitä näkökohtia varautumisen… Lue lisää »Valmius ja varautuminen – mitä jokainen voi tehdä?