Siirry suoraan sisältöön
Etusivu » »

Blogi

Mediassa – Lappeenrannan Uutiset: ”Ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen kiinnostui Saimaan vesiliikennehankkeen tavoitteesta”

Saimaan kanavan sulkujen pidentäminen, Kutilan kanavan rakentaminen ja Saimaan vesiliikennehankkeen vaikutukset olivat keskeisiä asioita, kun ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen vieraili Etelä-Karjalan liitossa. NaviSaimaa -hankkeen projektijohtaja Antti Vehviläinen ja maakuntajohtaja Matti Viialainen kertoivat ministerille Etelä-Karjalan vesiliikenteen ympäristöhankkeista. Tilaisuudessa olivat mukana myös kansanedustajat Hanna Holopainen ja… Lue lisää »Mediassa – Lappeenrannan Uutiset: ”Ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen kiinnostui Saimaan vesiliikennehankkeen tavoitteesta”

Eduskuntasali ja teksti: puheenvuoro

Suomen edun mukaista on edistää eurooppa­laista yhteistyö­kykyä ja yhteisten ratkaisuiden syntymistä

Vihreiden kansanedustaja Hanna Holopainen piti keskiviikkona 6.5. eduskunnan täysistunnossa ryhmäpuheenvuoron, jossa hän toi esille kansainvälisen yhteistyön merkitystä myös poikkeustilan aikana. Holopainen sanoi, että Vihreä eduskuntaryhmä näkee tärkeänä edistää Euroopan Unionin kriisinhallintakykyä ja -valmiutta, ja tukee Suomen osallistumista valmiusvuoroon. -Suomi on johdonmukaisesti tukenut Euroopan Unionin yhteisen… Lue lisää »Suomen edun mukaista on edistää eurooppa­laista yhteistyö­kykyä ja yhteisten ratkaisuiden syntymistä

Eduskuntasali ja teksti: kirjallinen kysymys

Kirjallinen kysymys lääkärihelikopterin sijoittamisesta Kaakkois-Suomeen (KK 422/2019)

Jätin 20.12.2019 oheisen kirjallisen kysymyksen Eduskunnan puhemiehelle Sosiaali- ja terveysministeriön selvitysmies Jyri Lilja on syksyllä arvioinut lääkärihelikopterin toimintaa ja myös sijoituspaikkoja. 17.12. julkistettujen tietojen mukaan hän on aivan aiheesta kiinnittänyt huomiota aiemman hallituksen tekemään linjaukseen Kaakkois-Suomen helikopterista.  Aiempi hallitus päätyi monien vaiheiden jälkeen vuosi sitten… Lue lisää »Kirjallinen kysymys lääkärihelikopterin sijoittamisesta Kaakkois-Suomeen (KK 422/2019)

Eduskuntasali ja teksti: kirjallinen kysymys

Kirjallinen kysymys valtakunnallisen opiskelijapalautejärjestelmän käyttöön ottamisesta lukiokoulutuksen kehittämiseksi (KK 421/2019 )

Jätin 20.12.2019 oheisen kirjallisen kysymyksen: Eduskunnan puhemiehelle Lukiolaiset ovat heikosti tietoisia oikeuksistaan vaikuttaa koulutuksen kehittämiseen. Tällä hetkellä käytännöt antaa palautetta koulutuksesta ovat hajanaisia, eivätkä opiskelijat tiedä, mitä annetulle palautteelle tapahtuu. Palautteen antaminen ei ole motivoivaa, jos sillä ei koeta olevan vaikutusta. Tämä on todellinen ongelma,… Lue lisää »Kirjallinen kysymys valtakunnallisen opiskelijapalautejärjestelmän käyttöön ottamisesta lukiokoulutuksen kehittämiseksi (KK 421/2019 )

Eduskuntasali ja teksti: puheenvuoro

Puheenvuoro valtion talousarvio vuodelle 2020

Arvoisa puhemies! Olemme tänään käsitelleet Antti Rinteen hallituksen ensimmäistä budjettiesitystä. Budjettiesityksessä suojellaan suomalaista luontoa sekä aloitetaan toimenpiteet ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Hallitus lopettaa koulutusleikkaukset ja satsaa lisää rahaa jokaiselle koulutusasteelle. Erityisen iloinen olen varhaiskasvatuksen saamasta lisärahoituksesta sekä subjektiivisen ja tasa-arvoisen varhaiskasvatusoikeuden palauttamisesta. Tiedämme, että laadukas varhaiskasvatus on… Lue lisää »Puheenvuoro valtion talousarvio vuodelle 2020

Eduskuntasali ja teksti: puheenvuoro

Puheenvuoro keskustelussa kansalaisaloitteesta Tyttöjen sukuelinten silpomisen kieltämisestä

Arvoisa puhemies! Tänään käyty keskustelu on ollut erittäin tärkeää, ja kiitos tämän kansalaisaloitteen tekijöille, että pääsimme käymään tätä keskustelua. Itse näen niin, että tässä salissa käyty keskustelu on tärkeää. Sitä seurataan laajalti, ja on myös tärkeää, että se keskustelu leviää myös muualle yhteiskuntaan tämän meidän… Lue lisää »Puheenvuoro keskustelussa kansalaisaloitteesta Tyttöjen sukuelinten silpomisen kieltämisestä

Tarvitaan ripeitä toimia Itä- ja Kaakkois-Suomen tuulivoi­maon­gel­mien ratkaise­mi­seksi

Hallitus on tekemässä selvitystä Itä- ja Kaakkois-Suomen tuulivoimaongelmista. Toivon, että tämä selvitys valmistuu ripeästi ja sen pohjalta ryhdytään nopeasti toimenpiteisiin. Suomen energiatuotanto on suuressa muutoksessa, ja erityisesti tuulivoima on yksi nopeimmin kasvavista energiatuotantomuodoista. On arvioitu, että Suomessa toimivat tuulivoimayhtiöt ovat valmiita investoimaan jopa yli 4… Lue lisää »Tarvitaan ripeitä toimia Itä- ja Kaakkois-Suomen tuulivoi­maon­gel­mien ratkaise­mi­seksi

Monopolia­sema ei oikeuta laiminlyö­mään kehitys­työtä

Iltasanomat uutisoi tänään, että VR on ottanut käyttöön tamperelaisen 40-vuotiaan Tuomas Salon vapaa-ajallaan koodaaman ohjelman, joka parantaa yhtiön verkkokaupan toimintaa. Uutinen on mykistävä. Monella eri tavalla. Todella hienoa, että Suomesta löytyy tällainen koodariosaaja, joka talkoohengessä tuottaa ratkaisun VR: n lippujärjestelmän ongelmaan. Ongelmaan, jonka varmasti on havainnut… Lue lisää »Monopolia­sema ei oikeuta laiminlyö­mään kehitys­työtä

Eduskuntasali ja teksti: puheenvuoro

Puheenvuoro: Valtioneuvoston tiedonanto/ Pääministeri Antti Rinteen hallituksen ohjelma 6.6.2019 Osallistava ja osaava Suomi

Arvoisa puhemies! Hyvät edustajat! Täällä salissa on tänään ainakin kertaalleen viitattu Muumilaakson tarinoihin ja tänä keväänä sankaruuden symboliksi nousseeseen Mörkö-hahmoon. Minä haluan tarkastella tätä hallitusohjelmaa toisen Muumeista tutun hahmon kautta. En tiedä, kuinka moni teistä muistaa hahmon nimeltä Näkymätön Ninni. Tarinan mukaan Ninni on lapsi,… Lue lisää »Puheenvuoro: Valtioneuvoston tiedonanto/ Pääministeri Antti Rinteen hallituksen ohjelma 6.6.2019 Osallistava ja osaava Suomi

Mediassa – Etelä-Saimaa: ”Sinnikkäästi eduskuntaan yrittänyt Hanna Holopainen pääsi neljännellä yrityksellä sisään – ”Ihan huikeeta, sanat loppuvat kesken!””

Vaali-ilta oli Hanna Holopaiselle jännittävä. Edustajapaikka ratkesi vasta viime metreillä. Lappeenrantalainen 42-vuotias Hanna Holopainen (vihr.) on vaalikonkari. Hän on ollut ehdolla kaikissa eduskuntavaaleissa vuodesta 2007 alkaen. Äänimäärä on kasvanut tasaisen varmasti vaali vaalilta. Neljä vuotta sitten Holopaisen äänimäärällä, 2296 ääntä,eduskunnasta irtosi jo varaedustajan paikka. Vaalikokemusta Holopainen on… Lue lisää »Mediassa – Etelä-Saimaa: ”Sinnikkäästi eduskuntaan yrittänyt Hanna Holopainen pääsi neljännellä yrityksellä sisään – ”Ihan huikeeta, sanat loppuvat kesken!””