Siirry suoraan sisältöön
Etusivu » »

turvallisuus

Eduskuntasali ja teksti: puheenvuoro

Puheenvuoroja vuoden 2022 talousarviosta

Puheenvuoro Puolustusministeriön budjettikokonaisuudesta: Arvoisa puhemies! Oma puheenvuoroni käsittelee yhdenvertaisuutta kahdestakin näkökulmasta.  Ensin tästä alueellisesta yhdenvertaisuudesta, johon liittyvät nimenomaan tämä tuulivoiman tuotanto ja tutkahaasteet. Tulen itse Lappeenrannasta Kaakkois-Suomesta, johon siis kohdistuu pitkälti se, että tuulivoiman lisärakentaminen siellä on erittäin haasteellista. Vaikka ministeri puheenvuorossaan viittasi siihen, että… Lue lisää »Puheenvuoroja vuoden 2022 talousarviosta

Hanna Holopainen kuvassa

Sisäinen turvalli­suus kasvaa arjen sankareiden teoista

Sisäisen turvallisuuden näkökulma on tullut yhä kiinteämmäksi osaksi kansallisen turvallisuuden kokonaisuutta. Tähän ovat vaikuttaneet turvallisuuskäsitysten muuttuminen ja uudentyyppiset laaja-alaisen vaikuttamisen uhkat. Laaja-alaisessa vaikuttamisessa pyritään hyödyntämään yhteiskunnan haavoittuvuuksia ja siksi on tärkeää huolehtia yhteiskunnan vakaudesta ja keskinäisen luottamuksen ilmapiiristä. Vaikuttaminen voi kohdistua demokratian tärkeimpiin perusteisiin. Tavoitteena… Lue lisää »Sisäinen turvalli­suus kasvaa arjen sankareiden teoista

Blogi: Sisäinen turvalli­suus kasvaa arjen sankareiden teoista

Sisäisen turvallisuuden näkökulma on tullut yhä kiinteämmäksi osaksi kansallisen turvallisuuden kokonaisuutta. Tähän ovat vaikuttaneet turvallisuuskäsitysten muuttuminen ja uudentyyppiset laaja-alaisen vaikuttamisen uhkat. Laaja-alaisessa vaikuttamisessa pyritään hyödyntämään yhteiskunnan haavoittuvuuksia ja siksi on tärkeää huolehtia yhteiskunnan vakaudesta ja keskinäisen luottamuksen ilmapiiristä. Vaikuttaminen voi kohdistua demokratian tärkeimpiin perusteisiin. Tavoitteena… Lue lisää »Blogi: Sisäinen turvalli­suus kasvaa arjen sankareiden teoista

Eduskuntasali ja teksti: puheenvuoro

Ryhmäpuhe: Sisäisen turvallisuuden selonteosta

Arvoisa puhemies! Turvallisuudesta keskustellaan eduskunnassa kolmen valtioneuvoston selonteon kautta. Nämä ovat ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko ja puolustusselonteko sekä nyt käsillä oleva selonteko sisäisestä turvallisuudesta.  Uhkakuvien muuttuminen on tuonut sisäisen turvallisuuden näkökulman yhä kiinteämmäksi osaksi kansallisen turvallisuuden kokonaisuutta. Laaja-alaisessa vaikuttamisessa pyritään hyödyntämään yhteiskunnan haavoittuvuuksia, ja siksi… Lue lisää »Ryhmäpuhe: Sisäisen turvallisuuden selonteosta

Mielipidekirjoitus: Mopomiitit on kehittävä harrastus jota tulee ohjata turvalliseen suuntaan

Kirjoitimme haminalaisen Katja Andrejevin kanssa yhteisen mielipikirjoituksen mopoharrastuksesta. Mopomiitit aiheuttavat haasteita. Nuoret kutsuvat porukkaa paikalle ja joukossa meno yltyy vaaralliseksi. Poliisi on huolestunut ja hengenvaarallisia tilanteita on uutisoitu pitkin Suomea. Vaarojen lisäksi meluhaitat ovat asutuskeskuksissa nousseet suureksi. Kuuma kesä nosti ongelman suuremmaksi kun jatkuva meteli… Lue lisää »Mielipidekirjoitus: Mopomiitit on kehittävä harrastus jota tulee ohjata turvalliseen suuntaan

Kuva eduskunnan istunnosta

Täysi tuki ja luotto evakuointioperaatiolle Kabulin lentokentällä

Eduskunta keskeytti tänään istuntotaukonsa ja kokoontui lyhyellä varoitusajalla käsittelemään valtioneuvoston selontekoa puolustusvoimien joukon lähettämisestä Kabulin lentokentälle. https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/JulkaisuMetatieto/Documents/VNS_7+2021.pdf Tilanne Afganistanissa on eskaloitunut nopeasti viime päivinä. Taliban on ottanut lähes koko Afganistanin haltuunsa. Tilanne on maas erittäin epävakaa ja vaikeasti ennustettava. Suomi on tehnyt päätöksen siitä, että… Lue lisää »Täysi tuki ja luotto evakuointioperaatiolle Kabulin lentokentällä

Eduskuntasali ja teksti: puheenvuoro

Puheenvuoro: Ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta

Keskiviikkona 9.6. käytiin eduskunnan täysistunnossa keskustelua Valtioneuvoston Ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta. Selonteko on käynyt läpi eduskunnan valiokuntien käsittelyn ja nyt edustajat esittivät niiden pohjalta näkemyksiä selonteosta. Minun puheenvuoroni tässä: Olemme käymässä läpi eduskunnan näkemyksiä ja huomioita valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittiseen selontekoon. Eduskunnan valiokunnat ovat tehneet… Lue lisää »Puheenvuoro: Ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta

Naissen­si­tii­vinen työ vankiloissa vaatii osaamista ja resurssia

Eduskunnassa oli lähetekeskustelussa torstaina 20.5.2021 hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Rikosseuraamuslaitoksesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi, eli työnimeltään Rise 2.0. Organisaatiouudistuksen tavoitteeksi asetettiin, että Rikosseuraamuslaitos olisi nykyistä yhtenäisempi valtakunnallisesti toimiva virasto, jonka toimeenpanokyky olisi nykyistä parempi. Muutoksen pitemmän aikajänteen vaikuttavuustavoitteena on lisätä toiminnan vaikuttavuutta ja yhdenmukaisuutta,… Lue lisää »Naissen­si­tii­vinen työ vankiloissa vaatii osaamista ja resurssia

Kolme keinoa varjoyh­teis­kunnan ehkäise­mi­seksi

Läpi ihmiskunnan historian on yhteiskuntien reunoilla elänyt ihmisiä, jotka eivät syystä tai toisesta ole päässeet mukaan virallisen yhteiskunnan piiriin. Tämä on myös Suomessa totta, vaikka se harvemmin näkyy arjessamme. Kun elää virallisen yhteiskunnan ulkopuolella, eivät yhteiskunnan pelisäännöt ja tukiverkostot ole ohjaamassa ja tukemassa. Tämä johtaa… Lue lisää »Kolme keinoa varjoyh­teis­kunnan ehkäise­mi­seksi

Suojelu­koi­riin kohdistuva väkivalta osoittaa eläinten hyvinvoin­ti­lain tarpeel­li­suuden

Sähkö- ja piikkipantoja, lyömistä, potkimista. Keskustelu eläinten hyvinvoinnista ja eläinsuojelun tilasta nousi jälleen julkiseen keskusteluun, kun Yleisradio julkaisi tällä viikolla viime syksyllä salaa kuvattuja videoita Saksanpaimenkoiraliiton (SPL) koulutustapahtumista. On hyvin yksiselitteistä, että suojelukoirien koulutuksessa käytetyt väkivaltaiset menetelmät eivät kuulu 2020-luvulle. Vuosittain nousevat räikeät eläinoikeusloukkaukset kuvastavat… Lue lisää »Suojelu­koi­riin kohdistuva väkivalta osoittaa eläinten hyvinvoin­ti­lain tarpeel­li­suuden