Siirry suoraan sisältöön
Etusivu » »

turvallisuus

Poliisin resurssit tulee turvata

Kukaan ei varmasti koskaan toivoisi joutuvansa soittamaan hätäkeskukseen. Kukaan ei myöskään halua tilanteeseen, jossa tarvitsee poliisia turvaamaan omaa terveyttä tai henkeä. Suomessa jokaisen tulisi voida luottaa siihen, että poliisilta saa avun ja turvan silloin kun sitä tarvitsee. Tämä kuitenkin edellyttää, että meillä on kentällä riittävästi… Lue lisää »Poliisin resurssit tulee turvata

Eduskuntasali ja teksti: kirjallinen kysymys

Pelastajien eläketurvan aukot tilkittävä

Pelastusalan eläkeiän noston myötä moni eläköityy tältä raskaalta alalta työkyvyttömyyden takia. Pelastajien työkyvyttömyydestä johtuviksi työnantajien kustannuksiksi on arvioitu esimerkiksi vuonna 2016 eläköityneen 28 henkilön kohdalla 5,78 M€/v euroa. Iso osa pelastajista voidaan sijoittaa uusiin tehtäviin ennen varsinaista eläkeikää. Ala on kuitenkin raskas ja moni joutuu… Lue lisää »Pelastajien eläketurvan aukot tilkittävä

Hanna Holopainen kuvassa

Vapaaehtoinen maanpuolustuskoulutus saatava laajemmin valtion tuen piiriin

Me Eduskunnan puolustusvaliokunnan vihreät jäsenet otimme kantaa (28.6.2022) vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen rahoitukseen. Vapaaehtoisessa maanpuolustuskoulutuksessa on eduskunnan puolustusvaliokunnan Vihreiden kansanedustajien mukaan vielä paljon kehitettävää. Reserviläisille suunnattu sotilaallisia valmiuksia palveleva koulutus (SOTVA) kuuluu valtiontuen piiriin, mutta esimerkiksi vapaaehtoinen varautumis- ja turvallisuuskoulutus (VARTU-toiminta) toteutetaan nykyisin osallistumismaksuilla ja muulla yksityisellä… Lue lisää »Vapaaehtoinen maanpuolustuskoulutus saatava laajemmin valtion tuen piiriin

Poliittinen ohjelmamme tähtää turvallisuuden lisäämiseen

Vihreistä on tulossa hyvää vauhtia turvallisuuspuolue. Krista Mikkonen hoitaa sisäministerin ja Pekka Haavisto ulkoministerin tehtäviä näin vaikeina aikoina. Puoluekokouksessa Joensuussa 22.5.2022 hyväksytyssä poliittisessa ohjelmassa tehtiin monta hyvää turvallisuuteen liittyvää kirjausta. Tässä niistä joitakin: Lisätään poliisien, pelastajien ja hätäkeskuspäivystäjien määrää. Vahvistetaan lapsiin kohdistuvien rikosten torjuntaa verkossa.… Lue lisää »Poliittinen ohjelmamme tähtää turvallisuuden lisäämiseen

Eduskuntasali ja teksti: puheenvuoro

Puheenvuoro NATO-keskustelussa 16.5.

Valtioneuvosto on 15.5.2022 antanut eduskunnalle selonteon VNS 3/2022 vp Suomen liittymisestä Pohjois-Atlantin liittoon. Osallistuin keskusteluun oheisella puheenvuorolla eduskunnan lähetekeskustelussa 16.5. Arvoisa puhemies Vajaa 3 viikkoa sitten kansallisena veteraanipäivänä kotikaupungissani Lappeenrannassa paljastettiin Mannerheim-ristin ritari Tuomas Gerdtin muistomerkki. Muistomerkkinä on jykevä kivijärkäle, joka on aiemmin ollut panssarintorjuntaeste… Lue lisää »Puheenvuoro NATO-keskustelussa 16.5.

Hanna Holopainen kuvassa

Fennovoiman ydinvoimalahankkeesta tulee luopua

Teksti on 23.2.2022 julkaistu tiedote. Ydinvoimalahankkeesta Pyhäjoen Hanhikiveen tulee luopua. Näin vaatii Vihreiden varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Hanna Holopainen. Pyhäjoen Hanhikivelle rakentuvaksi suunnitellun ydinvoimalaitoksen toimittaa Venäjän valtion energiayhtiö Rosatom. Yhtiö vastaa käytännössä paitsi Venäjän ydinvoiman ja -voimaloiden tuotannosta myös ydinaseista. – Ydinvoima tulee olemaan jatkossakin osa Suomen… Lue lisää »Fennovoiman ydinvoimalahankkeesta tulee luopua

Marja Lähde ja Hanna Holopainen pääkuva

Hyvinvointialueilla tärkeä rooli uusintarikollisuuden ehkäisyssä

Bloggasimme Marja Lähteen kanssa uusintarikollisuuden ehkäisystä, jonka suhteen hyvinvointialueilla voisi olla tärkeä rooli. Marja työskentelee edunvalvonta- ja sosiaalineuvojana Kriminaalihuollon tukisäätiössä. Tulevilla hyvinvointialueilla tehdään tärkeitä päätöksiä ja merkittävää työtä myös uusintarikollisuuden ehkäisyssä. Esimerkiksi vahvistamalla peruspalveluja hyvinvointialueiden päättäjät voivat vähentää uusintarikollisuutta ja samalla vahvistaa rikoksilla oireilevien, rikoksista… Lue lisää »Hyvinvointialueilla tärkeä rooli uusintarikollisuuden ehkäisyssä

Aluevaalit 2022

Aluevaaleissa valitaan päättäjät uusiin aluevaltuustoihin. Nämä uudet päättäjät vastaavat sosiaali- , terveys- ja pelastuspalveluiden tulevaisuudesta 21 hyvinvointialueella Suomessa. Minä olen ehdokkaana Etelä-Karjalassa. Ehdokasnumeroni on 294. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 23.1. ja ennakkoäänestys 12. – 18.1. Voit tarkistaa oman äänestyspaikkasi tästä osoitteesta: https://www.aanestyspaikat.fi/ Äänelläsi luodaan eteläkarjalaisille… Lue lisää »Aluevaalit 2022

Eduskuntatalo

Asevelvol­li­suus ottaa askelen kohti tasa-arvoa ja yhdenver­tai­suutta

Hallitusohjelman kirjausten mukaisesti asevelvollisuuden kehittämistyötä kartoittamaan asetettiin parlamentaarinen komitea, joka on nyt saanut työnsä valmiiksi ja komitean mietintö julkistettiin 26.11.2021. Tämä komitean mietintö ja siinä esitetyt asiat ovat askel oikeaan suuntaan, yhdenvertaisempaan ja tasa-arvoisempaan suuntaan. Tulevaisuuden tavoitteena tulee kuitenkin olla täysin tasa-arvoinen järjestelmä, jossa ei ole nykyisenkaltaista… Lue lisää »Asevelvol­li­suus ottaa askelen kohti tasa-arvoa ja yhdenver­tai­suutta

Eduskuntasali ja teksti: puheenvuoro

Ryhmäpuhe: Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle Suomen osallistumisen jatkamisesta turvallisuussektorin koulutusyhteistyössä Irakissa

Pidin Vihreiden ryhmäpuheenvuoron 23.11.2021 Valtioneuvoston selontekoon liittyen (VNS 9/2021 vp, Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle Suomen osallistumisen jatkamisesta turvallisuussektorin koulutusyhteistyössä Irakissa): Arvoisa puhemies! Irak on Euroopan lähinaapurustoa. Irakin vakaudella tai epävakaudella on suoria vaikutuksia sekä Persianlahden alueen että Euroopan ja sitä myötä myös Suomen turvallisuuteen. Tämän selonteon… Lue lisää »Ryhmäpuhe: Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle Suomen osallistumisen jatkamisesta turvallisuussektorin koulutusyhteistyössä Irakissa